Näytetään tekstit, joissa on tunniste keitot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keitot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. syyskuuta 2011

Haaparouskumuhennos, veripalttu ja juuressosekeitto

Anteeksi, että nyt kesti postaus. Viikonloppuna en millään viitsinyt postata viikonlopun  ruokia. Oli jopa mielessä lopettaa blogaus. Kuitenkin päätin  postata ne. Elättelen toivoa siitä, että minä en ole yksin tällaisen tilanteen kanssa ja että kaikille ruokablogaajille sattuu tätä.
   Kävin Isomäessä äidin ja mummon kanssa sienestämässä. Ainoita syötäviä jäljellä olevia sieniä olivatt kangasrouskut ja haaparouskut. En viitsinyt kerätä kangasrouskuja niiden kirpeyden takia. Kaalisosekeittoa minun piti tehdä, mutta äiti oli ehtinyt jo ostaa paljon juureksia (joo kaikki on äidin syytä sanoo narsisti-minä) Tässä ne reseptit nyt sitten

Veripalttu
1 plo (½l) naudan pakasteverta sulatettuna
3 dl kivennäisvettä
2 munaa
1 rkl suolaa
1 rkl mustapippuria
2 rkl siirappia
2 rkl kuivattua meiramia
4 dl ruisjauhoja

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita ainekset taikinaksi ja paista 40 min. Tarjoa puolukkahillon kanssa.
Punaisenmeren rannikko...eiku raaka veripalttu...eiku...hei auttakaa vähän

Kypsä veripalttu

Kasvissosekeitto
1 kg lanttua kuorittuna ja 1 cm paloina
2 porkkanaa kuorittuina ja 1 cm paloina
1 palsternakka kuorittuna ja 1 cm paloina
1 l vettä
2 pientä valkosipulia kuorittunia kynsinä
1 dl lipstikkaa
3 rkl sitruunaruohotahnaa
1 rkl cayennenpippuria
2 rkl mustapippuria
1 rkl neilikkaa
1 rkl juustokuminaa
1 rkl kanelia
2 dl worcestershire-kastiketta
1 dl siirappia

Keitä ainekset pehmeäksi keskenään (noin 30 min.) ja soseuta.
Taas kuva kääntyi...Siinä on se sosekeitto

Haaparouskumuhennos
½ l haaparouskuja
3 l vettä
1 rkl mustapippureita
1 rkl korianterinsiemeniä
1 pieni valkosipuli kuorittuina paloina
2 rkl lämminpurist. rypsiöljyä
1 tl vehnäjauhoja
2 dl kuohukermaa

Ryöppää puhdistettuja haaparouskuja vedessä 5 min. Valuta ja huuhtele. Paista pippureita,korianterinsiemeniä ja valkosipulia minuutin ajan sekoitellen. Survo huhmareessa tasaiseksi, sekoita joukkoon vehnäjauhot ja jatka paistumista, kunnes jauhot hiukan ruskistuvat. Lisää kuohukerma ja kiehauta.
Tapettiliisteriä...eiku haaparouskumuhennosta
Annos
Paltussa on kyllä ihanan omintakeinen maku, kasvissosekeitto olisi kaivannut lisää hapanimelyyttä ja sienisoossi oli hyvää, vaikkakin vähän mielikuvituksetonta

perjantai 19. elokuuta 2011

Maksalaatikko ja Hapanimelä hapankaalikeitto

Tämä ruokaidea oli viikolla jo pitkään mielessä. Tein tällä kertaa vain vähällä suolalla maustetun maksalaatikon jotta kääpiösnautserimmekin saisi osansa. Ja hyvällä halullahan se kiposta katosi. Yhdessä hujauksessa. Ei ehtinyt kissaakaan sanoa, salamannopeasti... no joo kuka näitä synonyymejä enää jaksaa...
   Hallireissulla porsaanmaksaa hakiessa mukaan tarttui luomupuodista tuore ananas, kaalia, hapankaalia, taateleita ja sipuleita. Kyllä on hyvä, että Porista saa niin paljon luomutuotteita.
   Kävin Hallin Maitoherkussa hakemassa maksalaatikkoa varten laktoositonta (koiran takia) maitoa. Mukaan tarttui myös Tahdonvoima-kutungoudajuusto.
   Kun sitten tuli aika hakea maksaa, jouduin kokemaan syvän järkytyksen: EI OLLUT PORSAANMAKSAA! Yhyy... No lihakauppiaan edessä ei itketä tai lihakauppias vie teuraaksi. Hehehe. Heh. Köh. Hehe. No jaa, eiköhän tuolla yksi lukija tältä sivulta karkoiteta. Hehe...
   Otin suosiolla jauhettua naudan maksaa ja palasin täysine reppuineni ja tyhjine kukkaroineni kotiin kikkeli otsassa. Tein ruoat, ja selvisin kriisistä (tämä liioittelu ei enää ole hauskaa :(  )
   Pistetään ohjeet ettei tarvitse minun takia epäonnistua. Minä kyllä hoidan epäonnistumisen itse...
Kuullotetut sipulit ja mausteet ja...Hei! Kuseeko joku pannulle!?
(No se on se liemi. Minä taas yritän olla hauska)

Kypsä ohra

Jälleen kerran surkea kuva. Siinä kaalit kiehuvat (ei yhtään kannibalismimeininkiä?)

Jauhemaksaa vai aivoja? Onkohan kauppuas kus...pissattanut minua?

Viekää minut johtajanne luo!
(Maksalaatikkomassahan se siinä)

Kypsä maksalaatikko
Kypsä kaalikeitto


Hapanimelä hapankaalikeitto
keitto
1/4 kaalia
250g hapankaalia
2 tl suolaa
1 l vettä
mausteliemi
2 rkl lämminpuristettua rypsiöljyä
3 keltasipulia karkeasti pilkottuna
1 valkosipuli kuotrittuna ja murskattuna
2 rkl mustapippureita
2 rkl maustepippureita
2 rkl neilikoita
1 kanelitanko
1 rkl kardemummaa
1 rkl juustokuminaa
1 rkl kurkumaa
2 rkl sinappia
1 dl punaviinietikkaa
1 dl soijakastiketta
1 dl sokeria
3 dl vettä
2 rkl misotahnaa

Kaada vesi, kaali, hapankaali ja suola kattilaan, kiehauta ja anna kiehua mausteliemen valmistuksen ajan. Kuullota sipulit ja mausteet öljyssä. Lisää etikka, vesi, soijakastike ja miso. Jos teet maksalaatikon tämän kanssa pistä ohraryynit kiehumaan nyt. Anna mausteliemen ja kaalien hautua 2 tuntia. Ota mausteliemi talteen siivilöiden, heitä sipulit ja mausteet pois, lisää mausteliemi kaalikattilaan ja anna hautua 10 min.

Maksalaatikko väärästä maksasta
2 dl esikyps. rikottuja ohrasuurimoita
6 dl vettä
7 dl maitoa
375 g porsaan tai naudan (tai minkä tahansa muun syötävän elukan) maksaa
2 tl suolaa

Kiehauta ohra,vesi ja 2 dl maitoa. Anna kiehua miedommalla lämmöllä 35 min. Kaada puuro uunivuokaan. Lisää maito, maksa ja suola ja paista 150-asteisessa uunissa 1 tunti.

Kaalikeitosta tuli ihanaa mutta maksalaatikko  oli jostain syystä hieman pahaa. Kaupan maksalaatikko on kyllä ollut hyvää joten vika on kai sitten minussa. Maksa maistui hieman oudolta. Ehkä raa-alta? Uunimme on kyllä kenkkuillut viime aikoina, mutta ei sitä varmaa syypäätä tähän tiedä.Mene ja tiedä...


sunnuntai 7. elokuuta 2011

Mokkakiisseli ja eilisen jämiä

Pienessä päässäni keksein soveltaa jälkkärin perinteisestä maitokiisselistä. Lisäksi eilen marinoin eilisen haudutetun hauen ja lohen selkäruodon, jonka söin äidin tekemän kesäkurpitsakeiton ja hapankorppujen kera, jotka lilluivat keitossa paloina. Annoksista en muistanut ottaa kuvia enkä jaksa niitä uudelleen koota ja syödä. Kiisseli tuli nyt tehtyä soijamaidosta, kun sellainen piti käyttää pois.

Äidin kesäkurpitsakeitto
5 keskikokoista kesäkurpitsaa
2 sipulia silppuna
1 purjo silppuna
1 omena silppuna
1 l kanalientä
1 tl cayennenpippuria
1 tl suolaa
2 dl kaurakermaa

Keitä kesäkurpitsat, sipuli, purjo ja omena pehmeiksi kanaliemessä. Mausta. Soseuta.  Lisää kerma ja syö.
Kesäkurpitsakeitto. Vihreää, eikö totta.
Marinoitu hauki ja lohen selkäruoto (joo tiedän on postattu jo...)
1 haudutettu hauki nahattomina ja suht. ruodottomina paloina/hiutaleina
1 haudutettu lohen selkäruoto nahattomina ja suht. ruodottomina paloina/hiutaleina
1 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä
3/4 dl punaviinietikkaa
1/4 dl soijakastiketta
1 rkl sinappia
1 rkl piparjuuritahnaa

Sekoita ainekset ja anna maustua mahdollisimman kauan.
Marinoitua oksennusta...eiku haukea (ja lohen selkäruotoa)
 Mokkakiisseli
2 dl vahvaa kahvia
3 dl soijamaitoa tai maitoa
2 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja
1 muna
3 rkl luomuraakaruokosokeria
1 rkl luomuvaniljajauhetta

Vatkaa jäähtynyt kahvi, maito (tai soijamaito), sokeri, perunajauho ja muna kattilassa (mieluiten teflon-). Kuumenna kunnes seos sakenee ja pulpahtaa. Lisää raakaruokosokeri ja vanilja, jäähdytä ja tarjoa

Mokkakiisseli, jonka minä ahneuttani vedin naamariin jo kuumana.
Etikkaa olisi kalan marinadissa saanut olla lisää, mutta silloin se ei olisi ollut vinegrettimäistä, jollaisena se käy hyvin kastikkeena kalalle. Piparjuuri maistui mukavasti, ei läpi. Keitto oli hyvää ja...no mitenkäs sitä millään muulla sanalla kuvailisi...mietoa ja täytelaistä. Kiisseli menetteli. Kahvi olisi saanut olla vahvempaa(7 rkl kahvia/ 2 kuppia) ja sitä olisi saanut olla vähemmän (eli vähemmän vettä kiisselissä). Mutta hyvää oli.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Janssonin porsaankieli-punaviini-hapankaalikeitto

Tämän keiton idea syntyi kun ajattelin vaihteeksi syödä kieltä (koska teki mieli ja koska kielireseptejä ei tässä blogissa vielä ole, joten blogi ei vastaa nimeään).
   Lisäsin tähän eilen tehtyä tomaattikastiketta jonka resepti oli sama, kuin Janssonin tomaatti-valkosipuli-korianterikastikkeessa. En vain käyttänyt valkosipulin varsia, sillä ne alkavat olla jo puumaisia. Käytin myös misotahnaa, jota löysin Porin Kauppahallin luomupuodista ja jota ostin, koska misokeittojauheet loppuivat. Keitin myös kielen ja mausteet erillään muista aineksista, jotta kokonaiset pippurit ,neilikat ja kanelitanko sekä sipulinpalat eivät häiritsisi. Punaviiniäkin lorautin. Olisin halunnut käyttää keittoon Rovaniemi-keiton tapaan ohraa mutta täysjyväriisiä oli vielä ja se oli vanhempaa. Tässä tulos:

Janssonin porsaankieli-punaviini-hapankaalikeitto
1.kattilallinen
1 rkl lämminpuristettua rypsiöljyä
3 rkl mustapippureita
3 rkl maustepippureita
3 rkl neilikoita
1 kanelitanko
2 rkl kurkumaa
2 rkl juustokuminaa
1 rkl inkivääriä
1 rkl cayennepippuria
3 rkl makeaa paprikajauhetta
½ dl valkosipulimurskaa
2 rkl sokeria
2 sipulia silputtuna
2 rkl misotahnaa
noin 500 g (tämä paketti 478,6 g) porsaan kieltä
2 dl halpaa punaviiniä
1 dl tomaattikastiketta tai tomaattipyreetä
lopuksi vettä niin että kieli peittyy

2. kattilallinen
400 g hapankaalia
vettä niin että hapankaali peittyy
125 g anjovista liemineen
300 g lanttua kuorittuna ja paloina (S-marketissa oli vain ruåtsalaista lanttua, nyyh)
300 g uusia perunoita pestyinä ja paloina
1 dl täysjyväriisiä
sitten kielen keitinliemi ja kieli nyljettynä ja paloina


Aloita 1.kattilallisesta. Kuullota mausteet, sokeri, sipulinpalat ja miso kattilassa. Lisää loput ainekset ja kiehauta. Jatka 2.kattilallisen valmistuksella ja anna 1.kattilallisen hautua 2 tuntia. Lisää kattilaan hapankaali, anjovis liemineen ja vesi. Kiehauta ja anna hautua niin kauan kuin kieli hautuu.Pese lanttu ja perunat, kuori lanttu ja paloittele lanttu ja perunat pieniksi noin ½ neliösentin paloiksi Siivilöi kielen liemi kuumuudenkestävään kulhoon. Heitä mausteet ja sipuli roskiin ,lisää lanttu, perunat, riisi ja liemi hapankaalin joukkoon ja keitä 15 min. Sillä aikaa anna kielen jäähtyä ja nylje se niin kuumana kuin pystyt, kylmästä kielestä ei minun tietääkseni lähde nahka ainakaan helposti. Lisää kieli muun keiton joukkoon kiehauta ja tarjoa.
Keitto lautasella...ei, en kirjoita nyt mitään "hauskaa". On vain jäykkä tylsyys. 

Keitto kattilassa...Ei, en kirjoita nyt mitään "hauskaa"...
Keitto oli pikantin hapanta ja mukavan mausteista. Ehkä vähän lisää maustepippuria olisi kaivannut. Ja hapankaalia oli liian vähän. Tätä ihanuutta kun mahani ei kestä raakana. Huomasin vasta keittämisen jälkeen että kieli oli jo etukäteen nyljetty. En tiedä miten sen tekivät...