torstai 28. heinäkuuta 2011

Rehti hapanleipä

Olen tehnyt hapanruisleipää siitä asti, kun näin Glorian Ruoka&Viini-lehdessä hapanjuuren ohjeen. Ajattelin, että on korkea aika blogata sekin. Juuri hapattaa ja kohottaa leipää.

Ihanan kamalan hajuinen hapanjuuri
Hapanjuuri
päivä 1:juuren alku
100 g kuorittua raastettua mielellään hapanta omenaa
2 dl kädenlämpöistä vettä
3 dl haluamiasi jauhoja (minä käytin ruis-)

päivä2:juuren syöttäminen
2 dl kädenlämpöistä vettä
3 dl haluamiasi jauhoja

päivä1:Sekoita omenaraaste, vesi ja jauhot kulhossa. Siirrä leipäjuuri kannelliseen astiaan. Sulje kansi. Pidä purkki huoneenlämmössä tai mieluiten 25-30 asteen lämmössä, esimerkiksi vedellä täytetyssä astiassa; Vaihda vesi muutaman tunnin välein. Jätä juuri käymään 3 vuorokaudeksi. Sekoita juurta kerran päivässä

päivä 4: Kaada juuri kulhoon ja sekoita vesi ja jauhot joukkoon. Kaada juuri takaisin purkkiin ja sulje kansi. Anna juuren käydä seuraavaan päivään, jolloin se on käyttövalmis.

Jos leivot juurileipää 3 päivän välein, säilytä juuri huoneenlämmössä. Juuri säilyy vuosia kun sitä syötetään 3 päivän välein: ota juuresta leipätaikinan vaatima 1 1/4 dl pois ja lisää tilalle ½ dl vettä ja 3/4 dl jauhoja. Jos leivot juurileipää harvemmin, säilytä juuri jääkaapissa, jossa sen käyminen pysähtyy. Ota juuri huoneenlämpöön ja syötä sitä pari päivää ennen leipomista (Tai ota juuri suoraan jääkaapista, ota leipätaikinan vaatima 1 1/4 dl ja syötä ja anna käydä vasta sitten) . Käytön jälkeen voit laittaa juuren takaisin jääkaappiin. Juuren voi myös pakastaa esimerkiksi kerta-annoksina

Oli viisi leipää ja kaksi kalaa...Nyt on yksi leipä ja lahnaa en (vieläkään) löydä mistään.
Hapanruisleipä
1 1/4 dl hapanjuurta
1 l ruisjauhoja
3 dl mallasjauhoja
7 dl riihiruisjauhoja
1 dl kuminaa
1 dl siirappia

Sekoita kaikki ainekset ja anna hapantua ja kohota vuorokauden ajan. Saatat saada nopeammin leipää, jos lisäät vain osan jauhoista ja lisäät loput kun seos on hapantunut. Lehdessä ei sanota, enkä minä tiedä. Mene ja tiedä :/

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Janssonin porsaankieli-punaviini-hapankaalikeitto

Tämän keiton idea syntyi kun ajattelin vaihteeksi syödä kieltä (koska teki mieli ja koska kielireseptejä ei tässä blogissa vielä ole, joten blogi ei vastaa nimeään).
   Lisäsin tähän eilen tehtyä tomaattikastiketta jonka resepti oli sama, kuin Janssonin tomaatti-valkosipuli-korianterikastikkeessa. En vain käyttänyt valkosipulin varsia, sillä ne alkavat olla jo puumaisia. Käytin myös misotahnaa, jota löysin Porin Kauppahallin luomupuodista ja jota ostin, koska misokeittojauheet loppuivat. Keitin myös kielen ja mausteet erillään muista aineksista, jotta kokonaiset pippurit ,neilikat ja kanelitanko sekä sipulinpalat eivät häiritsisi. Punaviiniäkin lorautin. Olisin halunnut käyttää keittoon Rovaniemi-keiton tapaan ohraa mutta täysjyväriisiä oli vielä ja se oli vanhempaa. Tässä tulos:

Janssonin porsaankieli-punaviini-hapankaalikeitto
1.kattilallinen
1 rkl lämminpuristettua rypsiöljyä
3 rkl mustapippureita
3 rkl maustepippureita
3 rkl neilikoita
1 kanelitanko
2 rkl kurkumaa
2 rkl juustokuminaa
1 rkl inkivääriä
1 rkl cayennepippuria
3 rkl makeaa paprikajauhetta
½ dl valkosipulimurskaa
2 rkl sokeria
2 sipulia silputtuna
2 rkl misotahnaa
noin 500 g (tämä paketti 478,6 g) porsaan kieltä
2 dl halpaa punaviiniä
1 dl tomaattikastiketta tai tomaattipyreetä
lopuksi vettä niin että kieli peittyy

2. kattilallinen
400 g hapankaalia
vettä niin että hapankaali peittyy
125 g anjovista liemineen
300 g lanttua kuorittuna ja paloina (S-marketissa oli vain ruåtsalaista lanttua, nyyh)
300 g uusia perunoita pestyinä ja paloina
1 dl täysjyväriisiä
sitten kielen keitinliemi ja kieli nyljettynä ja paloina


Aloita 1.kattilallisesta. Kuullota mausteet, sokeri, sipulinpalat ja miso kattilassa. Lisää loput ainekset ja kiehauta. Jatka 2.kattilallisen valmistuksella ja anna 1.kattilallisen hautua 2 tuntia. Lisää kattilaan hapankaali, anjovis liemineen ja vesi. Kiehauta ja anna hautua niin kauan kuin kieli hautuu.Pese lanttu ja perunat, kuori lanttu ja paloittele lanttu ja perunat pieniksi noin ½ neliösentin paloiksi Siivilöi kielen liemi kuumuudenkestävään kulhoon. Heitä mausteet ja sipuli roskiin ,lisää lanttu, perunat, riisi ja liemi hapankaalin joukkoon ja keitä 15 min. Sillä aikaa anna kielen jäähtyä ja nylje se niin kuumana kuin pystyt, kylmästä kielestä ei minun tietääkseni lähde nahka ainakaan helposti. Lisää kieli muun keiton joukkoon kiehauta ja tarjoa.
Keitto lautasella...ei, en kirjoita nyt mitään "hauskaa". On vain jäykkä tylsyys. 

Keitto kattilassa...Ei, en kirjoita nyt mitään "hauskaa"...
Keitto oli pikantin hapanta ja mukavan mausteista. Ehkä vähän lisää maustepippuria olisi kaivannut. Ja hapankaalia oli liian vähän. Tätä ihanuutta kun mahani ei kestä raakana. Huomasin vasta keittämisen jälkeen että kieli oli jo etukäteen nyljetty. En tiedä miten sen tekivät...

Helsingin Wanhan kauppahallin ja Porin Lukkarinsannan S-marketin ja Porin kauppahallin luomupuodin tuliaisia marinadissa

Innostuin taas blogaamisesta. No, kohta minä taas kyllästyn. Nautitaan vielä kun voidaan.
   Kävimme juuri koko perhe Helsingissä ja Tukholmassa. Olin hypätä onnesta kattoon kun eräältä kalakauppiaalta (en muista kaupan nimeä) Wanhasta kauppahallista löytyi säilykkeenä särkeä tomaatissa. En malttanut odottaa seuraavaa iltaa jolloin tuo purkki ostettaisiin. Ostohetkenä tietysti rupesin selittämään innostustani "roskakaloihin" ja en muistanut mainita, että matkan takia meillä ei ole kylmäsäilytystä vaan selitin, vain, ettei kylmäsäilytystä ole. Vasta hallin ulkopuolella tajusin mokani ja melkein kuulin kauppiaan räkänaurun roskakalarepuusia kohtaan. No, shit happens.
   Kotona marinoin särjen heti maistettuani tätä herkkua naturrellina. Maku oli ihana, vähän kuin hienostunut versio silakasta. Seuraavana päivänä olin keittänyt (ja liottanut (en ole tyhmä vaikka olenkin)) mustapapuja ja muistin myös Porin Lukkarinsannan S-marketista ostamani säilykesavukilohailin. Maistoin tätäkin naturellina. Maku oli mieto, ja savustus sopi hyvin sille. Laitoin sitten kilohailin ja pavut samaan marinadiin (lientä oli liikaa, joten hyvin mahtuivat). Tämä blogausinnostus tuli vasta jälkeenpäin, joten kuvassa herkut on melkein popsittu. Tällä kertaa en jaksanut karamellisoida sokeria erikseen, enkä tiedä onko se edes tarpeellista.

tomaattisärkeä, savukilohailia ja mustapapuja marinadissa
1 prk särkeä tomaatissa (Olisko ollut 400g. En muista)
1 prk savukilohailia öljyssä (Olisko ollut 100 g...)
noin 3 dl kuivattuja mustapapuja liotettuina ja keitettyinä
marinadi:
1 rkl lämminpuristettua rypsiöljyä
1 rkl neilikkaa
1 rkl kanelia
1 rkl inkivääriä
3 rkl valkopippuria
1 rkl cayennenpippuria
1 dl valkosipulimurskaa
½ dl soijakastiketta
½ dl miriniä
2,5 dl punaviinietikkaa (liikaa)
2,5 rkl sokeria
1 rkl piparjuuritahnaa
1 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä
särjen tomaattikastike

Kuullota mausteet ja sokeri öljyssä. Lisää etikka soijakastike ja mirin.Anna jäähtyä. Lisää piparjuuritahna ja kylmäpuristettu öljy. Avaa säilykkeet (hankalaa). Lisää kalat ja pavut marinadiin (minä keksein lisätä kilohailin ja pavut vasta seuraavana päivänä). Anna marinoitua mahdollisimman kauan (minulla marinoitui särki yli yön ja pavut ja kilohaili seuraavan mokoman)
Kuvassa on melkein kaikki herkut napsittu mutta pinnalla lilluu vielä kilohailia ja pinnan alla on vielä hieman särkeä ja mustapapuja

Keskisormea lautasmallille! "Laskipuntussa" nyt täysjyvänuudeleita tomaattikastikkeessa, marinoituja mustapapuja ja kilohailia sekä paistettua munakoisoa
Tomaattikastike oli aavistuksen kitkerää, koska en jaksanut tällä kertaa poistaa siemeniä, jonka korjasin lisäämällä sokeria. Kilohaili ja pavut olivat täynnä hapanimelää ihanuutta ja munakoiso oli ihanan RASVAISTA, vaikkakin paksumpi viipale oli pidemmästä kypsennysajasta huolimatta vielä vähän raaka keskelta

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Kiitos, anteeksi ja näkemiin. Lopetan blogaamisen

Asia on, kuten otsikossa lukee. Tämä ruokablogaaminen kahlitsee koneelle kirjoittaman ja pakottaa keksimään uusia ideoita, mutta kun minä tykkään tehdä enimmäkseen aina samaa vanhaa ruokaa. Ei tämä niin hauskaa olekaan. Ehkä jatkan tätä uuden innostuksen myötä, mutta ilmoitan nyt, ettei reseptejä ole vähään aikaan ainakaan tulossa. Kiitos, anteeksi ja näkemiin.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Ruokahaasteosallistuminen: Janssonin tomaatti-valkosipuli-korianterikastike

Nyt on 12.7(.2011) ja tämän hetken ruokahaastehan on tomaatti. Minä en pidä tomaateista kuin tiivistettynä soseena ja kastikkeena. Päätin tehdä kastikkeen. Olen aikaisemminkin käyttänyt suolakalaa (yleensä ekologista kilohailianjovista) tomaattikastikkeihin hyvällä menestyksellä. Yritin saada tomaatista mahdollisimman terävän makuista keittämällä kastiketta normaalia pidempään (noin 30 min) ja kuullottamalla tomaatin mallon ja lisäämällä tomaatin mehun vasta kuullotuksen jälkeen
   Porin luomupuodista tomaatteja hakiessani törmäsin myös varrellisiin valkosipuleihin. Kysyin tietämättömänä voiko varsia käyttää, ja sain myöntävän vastauksen. Päätin käyttää niitä kastikkeeseen.
Kuoritun punaposken kuva siltä varalta, jos joku ei sellaista ole nähnyt

Kastike aluksi

Kastike lopuksi


Janssonin tomaatti-valkosipuli-korianterikastike
1 rkl lämminpuristettua rypsiöljyä
400 g tomaatteja
1 pieni valkosipuli varsineen
2 rkl kanelia
2 rkl neilikkaa
2 tl cayennenpippuria
1 tl sokeria
1/4 dl kuivattua oreganoa
4 anjovisfileetä
4 rkl anjovislientä
4 rkl soijakastiketta
½ dl korianteria

Kalttaa tomaatit (tee ristiviilto ja keitä 10 sekuntia) . Kuori tomaatit ja valkosipulit. Purista tomaattien mehu siivilän läpi kulhoon. Poista tomaattien kovat kannat. Murskaa tomaatit ja valkosipulit ja valkosipulinvarret. Kuullota öljyssä tomaatteja, mausteita, valkosipulia ja varsia, sokeria ja anjovista. Lisää tomaattien mehu, anjovisliemi ja soijakastike. Keitä 30 min. Lisää korianteri.

Tästä tuli hyvää ja vähän ketsuppimaista, joten soijakastike, mausteet ja korianteri vievät tätä itämaiseen suuntaan. Hyvää pastan kanssa ja wokkikastikkeena. Kuvat satuin löytämään. Aikaisemmin ilmoitin niiden olleen hukassa.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Mokkajuustokakku

Tätä on tullut useasti tehtyä. Sitten kun jaksan, teen tätä itse tehdyistä kekseistä. Hyvää ja yksinkertaista. Kahvi sopii hyvin maitotuotteiden ja sokerin joukkoon. En hirveästi välitä tuorejuustosta, joten korvasin sen rahkalla.

mokkarahkakakku
4 liivatelehteä
300-350 g digestivekeksejä
3 dl maitoa
½ dl kylmäpuristettua rypsiöljyä
1 kananmuna
2 dl sokeria
1 prk (taisi olla 2 dl) vispikermaa
1 prk (taisi olla 250 g) rahkaa
2 dl kuumaa kahvia

Pistä liivatteet veteen likoamaan. Murskaa keksit ja lisää maito ja öljy. Sekoita taikinaksi. Paina taikina piirakkavuoan pohjalle. Vaahdota muna sokerin kanssa kuumassa vesihauteessa kiinteäksi vaahdoksi. Hengitä ja iloitse siitä että munanvaahdotus on ohi. Vaahdota kerma. Notkista rahka kermavaahdolla. Kaada munavaahto rahkaseoksen joukkoon. Liota liivatteet kuumaan kahviin ja sekoita muiden ainesten joukkoon. Kaada seos piirakkavuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.

Valmis kakku

Porsaanmaksaa vai tofua? No tofua!

Laitoin herätyksen varta vasten seitsemäksi, jotta ehtisin kauppahalliin Mäkisen tyttärille lahnaa kärkkymään. Lahnaa ei ollut. Eikä sitä voinut tilatakaan. Sama juttu Porin Kalassa, Kalaliike Ruohosessa ja Kalaliike Michael Holmbergissä. Holmbergiltä sain kyllä kalastajan numeron joten voin ilmoittaa ottavani vastaan lahnaa, jos sitä tulee. Katsotaan nyt miten tämä käy. Minun ikäistäni kalastaja ei todennäköisesti ota todesta, joten täytyy sopia vanhempien kanssa
   En ottanut nyt lainkaan kalaa vaan aioin valita porsaanmaksan ja tofun väliltä. Valitsin tofun. Tavallista tofua ei ollut joten otin tofun hampunsiemenillä

Karamelli liukenemassa viinietikkaan. Tämä seos ei sitten tykkää kädestä väärässä paikassa väärään aikaan. Roiskuminen sattuu.

Siinä he marinoituvat/lilluvat...

"Koiranruokalautasella" tällä kertaa sitä lihaliemipunaviiniohrattoa, mustapapuja, marinoitua tofua, haudutettua kaalia, keitettyä juuriselleriä ja juuripersiljaa ja lanttulaatikkoa.


Marinoitua tofua kielensyöjän tapaan
tofu
1 pkt (taisi olla 230 g) tofua hampunsiemenillä
1 rkl lämminpuristettua rypsiöljyä
marinadi
½ dl sokeria
2 dl punaviinietikkaa
3/4 dl soijakastiketta
½ dl miriniä
1 rkl lämminpuristettua rypsiöljyä
1/3 dl valkosipulimurskaa
1 tl neilikkaa
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
2 tl mustapippuria
1 tl kurkumaa
1 tl juustokuminaa
2 tl cayennenpippuria
1 rkl piparjuuritahnaa
1 rkl sinappia

Viipaloi tofu pieniksi paloiksi. Paista ruskeiksi öljyssä. Jätä tofu jäähtymään. Karamellisoi sokeri. Kaada joukkoon viinietikka ja varo roiskuvaa kuumaa seosta. Anna karamellin liueta etikkaan. Kuullota karamellin liuetessa mausteet öljyssä. Lisää soijakastike ja mirin. Yhdistä seokset ja anna jäähtyä. Sekoita joukkoon piparjuuritahna ja sinappi. Pistä tofupalat marinadiin ja anna marinoitua mahdollisimman kauan. Minulla kerkesi marinoitumaan 2½ tuntia kun tuli lounasaika ja söin vähän tofuista.

Ainahan voimakas marinadi piristää tofua.Viinietikan terävyys oli heikentynyt keittäessä, mistä miinusta. Muuten oikein hyvää. Tofupalat olivat oikein meheviä.

Eilen kokattua:Naudan keittolihaa hapanimelässä punaviini-soijakastikkeessa ja ohrattoa

Tuli viikonloppuna kokattua perheelle ja kahdelle vieraalle.Perhe sentään vielä nielee haudutetun keittolihan (Taisi olla rintaa.Syntisessä vakuumipakkauksessa ei lukenut).Äiti ei kyllä niele edes viinietikkaa, joten jätin sen pois.Tämäkin ohje on omasta päästä.Kasviksista liemeen tuli alkuvaiheessa varhaiskaalia ja 20 min ennen haudutuksen lopettamista juuripersiljaa ja juuriselleriä viipaleina.Lammaslientä oli pakkasessa jäänyt yli lampaanlavasta (ei ollut potkaa) tehdystä minttu-korianteri-mokkalammaskastikkeesta jonka postaan  tässä samassa.Ohratto (tai ohrapilahvi tai liemipuuro) muuten paloi minulla pohjaan kun viimeksi ohrattoa tehdesäni ei ohra suostunut millään puuroutumaan, joten päättelin, että keitin sitä liian pienellä teholla. Lopun voi arvata... Tietenkin minä unohdin että ohra puuroutuu osittain myös jäähtyessään. Ennen olen tehnyt ohrattoa risoton kaavalla öljyssä kuullottaen ja lientä vähitellen lisäillen mutta ohrasuurimoitten kanssa se ei ole tarpeen. Suurimot vain liemeen ja antaa kiehua paketin ohjeen mukaisesti puuroksi. Minä olen käyttänyt Myllyn Paras esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita.
Kuva otettu kun olin aikeissa syödä päivällistä
Lautasella haudutettua kaalia, keitettyä juuripersiljaa ja juuriselleriä, lanttulaatikkoa, mustapapuja, marinoitua lohen selkäruotolihaa ja ahventa ja lihaliemeen tehtyä ohrattoa jonka ohje on alla olevan ohjeen alla.


Naudan hapanimelä punaviini-soijakastike ja lihaliemiohrattoa
haudutus
noin 800 g naudankeittolihaa (rintaa tai kylkeä tai potkaa tai lapaa tai etuselkää)
noin 1 kg varhaiskaalia
noin 200 g juuriselleriä kuorittuna ja viipaleina
noin 300 g juuripersiljaa kuorittuna ja viipaleina
noin 1 l lihalientä (mulla lammas-)
3 dl halpaa punaviiniä
½ dl sokeria
1 dl soijakastiketta
½ dl miriniä
(½ dl punaviinietikkaa)
vettä niin että liha peittyy
1 rkl lämminpuristettua rypsiöljyä
1 dl valkosipulimurskaa
2 rkl mustapippureita
2 rkl maustepippureita
2 rkl neilikoita
1 cm pätkä kanelitankoa
1 tl kardemummaa (tai puolikas kardemumma jos on)
1 rkl cayennenpippuria
1 rkl kurkumaa
1 rkl juustokuminaa

Pese liha. Pane liha kattilaan ja kaada nesteet ja sokeri joukkoon niin että liha peittyy. Pane päälle vihannekset (niiden ei tarvitse peittyä). Kiehauta. Kiehumista odotellessasi Kuullota mausteet öljyssä. Kaada lihakattilasta hiukan vettä mausteiden joukkoon ja kaada seos takaisin lihan joukkoon, käännä lämpö miedolle ja hauduta 3-4 tuntia. Lisää juurekset ja keitä 20 min. Valuta liemi, liha, ja kasvikset talteen.

ohratto
2,5 dl esikypsytettyjä, rikottuja ohrasuurimoita
1,5 l sitä lihalientä
Lisää ohrasuurimot liemeen ja anna kiehua 35 min ja hauduta hetki lopuksi

kastike
4 rkl lämminpuristettua rypsiöljyä
4 rkl vehnäjauhoja
4 dl sitä lihalientä
2,5 dl kaurakermaa
ne lihat

Ruskista vehnäjauhot öljyssä niin tummiksi kuin uskallat polttamatta niitä. Lisää liemi (säästä vähän lientä kaurakermapurkin huuhteluun) ja kaurakerma. Kaada liemitilkka kaurakermapurkkiin, ravista ja kaada kastikkeen joukkoon. Lisää lihat. Anna kiehua ohraton kiehuessa. Lisää lientä tai vettä jos liemi loppui tarvittaessa

Kastike olisi saanut olla mausteisempaa ja hapanimelämpää, mutta hyvää se oli. Ohratto oli pohjaanpalanutta osaa lukuunottamatta melko hyvää. Nestettä oli liian vähän jolloin ei tullut puuroa vaan irtonaisia suurimoita. Ehkä ohratto paloi senkin takia pohjaan. Mene ja tiedä.

Ja sitten se lammaskastike:
haudutus
800 g lampaan lapaa
vettä niin että liha peittyy
3 rkl mustapippureita
3 rkl maustepippureita
3 rkl neilikoita

Pese liha.Lisää kaikki ainekset kattilaan. Kiehauta ja hauduta 3-4 tuntia

kastike
4 rkl lämminpuristettua rypsiöljyä
4 rkl vehnäjauhoja
3 dl sitä lientä
1 dl vahvaa kahvia
2,5 dl kaurakermaa
ne lihat
1 dl korianteria
1 dl minttua

Ruskista jauhot niin tummiksi kuin uskallat polttamatta niitä. Lisää liemi ( muista huuhdella kaurakermatölkki liemitilkalla), kahvi ja kaurakerma ja lihat. Keitä vähintään 5 min. Lisää korianteri ja minttu ja keitä vielä puoli minuuttia.

Hyvää tämäkin. Tässä on makuyhdistelmät kohdallaan niin että 1+1=3

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Ei ollut lahnaa

8.7 veripalttu oli loppumassa.Ajattelin tehdä alla olevalla tavalla marinoitua lahnaa,mutta Mäkisen Tyttärillä ei ollut lahnaa,eikä ollut haukeakaan,joten otin lohen selkäruodon ja kaksi ahventa (yritin hankkia mahdollisimman ekologista).Tällöin minulle ei tietenkään tullut mieleen tilata lahnaa (tai särkeä).Tapahtuneesta on edelleen uloke otsassa.Tässä se lohdutusresepti siihen vi...ketutukseen.Kalalientä sattui onneksi olemaan pakkasessa.Mausteita meillä on ärsyttävästi melkein vain valmiiksi jauhettuna eikä äiti ole suostunut ostamaan huhmaretta ,joten ne vähät kokonaiset mausteet täytyy laittaa kokonaisina (sopii kyllä liemiruokiin)

Karamelli-punaviinietikkamarinoitu lohen selkäruoto ja ahven
1 ison lohen selkäruoto (en muista painoa)
2 keskikokoista ahventa (en muista painoa)
2 l kalalientä(jos on) tai vettä
marinadi
1/4 dl sokeria
2 dl punaviinietikkaa
½ dl soijakastiketta
2 rkl lämminpuristettua rypsiöljyä
2 tl neilikkaa
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
2 tl valkopippuria
1 tl cayennenpippuria
1 tl piparjuuritahnaa
1 rkl perussinappia
½ dl kylmäpuristettua rypsiöljyä

Poista kaloilta kidukset ja pese kalat.Keitä kalat kypsiksi vedessä tai kalaliemessä.Ota liemi talteen ja jäähdytä kalat.Kalojen jäähtyessä tee marinadi :Karamellisoi sokeri.Kaada sekaan punaviinietikka (kuuma etikka roiskuu aika paljon aluksi)..Anna karamellin sulaa viinietikkaan ja sillä aikaa kuullota mausteet paitsi sinappi ja piparjuuritahna lämminpuristetussa rypsiöljyssä.Lisää soijakastike.Yhdistä seokset ja anna jäähtyä.Lisää jäähtyneisiin seoksiin sinappi,piparjuuritahna ja kylmäpuristettu rypsiöljy.Murustele kalojen liha ruodottomana säilytysrasiaan ja lisää marinadi.Anna marinoitua mahdollisimman kauan.Minä söin päivällisellä 6 tuntia marinoinnin jälkeen.

Söin lihan keitettyjen perunoiden,sen lanttulaatikon oman maan salaatin ja itse tehdyn hapanruisleivän kanssa, jonka ohjeen postaan myöhemmin. Kala oli oikein maukasta näin marinoituna.

veripalttu ja lanttulaatikko

Veripalttu tuli tehtyä ihan ohjeen mukaan toisin kuin yleensä.Näin perinteiseen ruokaan ei uskalla kajota.Sipulin ja pekonin jätin pois ja tein kokonaan ruisjauhoista.Lanttulaatikkoa hiukan maustoin lisää.Tein näitä ruokia 5.7 mutta postasin vasta nyt.Innostuin tekemään lanttulaatikon kun kaupasta vihdoinkin löytyi aromikasta,suomalaista lanttua eikä mautonta britannialaista.Veripaltuista ja veriletuista olen pitkään tykännyt vaikkei äiti niitä olekaan tehnyt.Koulussa ihastuin veripalttuun.Normaalisti palttu paistettaisiin 200 asteessa 20 min mutta samassa uunissa oli 175 asteessa lanttulaatikko joten annoin olla siinä samassa 40 min.Korppujauhot unohdin lanttulaatikon pinnalta ja taysjyväkorppujauhoja ei ollut enkä nyt jaksanut sulattaa pakastimesta täysjyväleipää joten käytin lanttulaatikkomassaan ruisjauhoja.

Veripalttu
1 plo (½l) naudan pakasteverta sulatettuna
1 tlk (0,33l) olutta
2 munaa
1 rkl suolaa
½ tl mustapippuria
2 rkl siirappia
1 rkl kuivattua meiramia
4 dl ruisjauhoja

Kuumenna uuni 175 asteeseen.Sekoita ainekset ja paista uunivuoassa 40 min.


lanttulaatikko
1 kg lanttua
vettä niin että lanttu peittyy
2 dl ruisjauhoja
2 dl kaurakermaa
2 munaa
1 dl siirappia
1 tl neilikkaa
1 tl kardemummaa
1 tl kurkumaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
2 tl valkopippuria
1 tl cayennenpippuria

Kuumenna uuni 175 asteeseen.Keitä lantut kuorittuina paloina kypsiksi.Soseuta lantut keitinliemessä.Lisää loput ainekset ja paista uunivuoassa 1½ h.

Hyvää tuli ja olut sopi palttuun (ensimmäistä kertaa tein oluella).Seuraavaksi kokeilen korvata siirapin ½dl karamellisoidun sokerin ja ½dl punaviinietikan seoksella.

Mikä ihmeen kielensyöjä?

Tämä on ruokablogi,jonka haluan tietyistä syistä pitää nimettömänä.
   Blogini nimi kielensyöjä tulee ekologisesta mieltymyksistäni ekologisiin ja halpoihin ruoka-aineisiin kuten sisäelimiin (Porsaan ja naudan kielet,sydämet ja maksat.Ei munuaiset.Olen maistanut porsaanmunuaisia ja ne olivat liotusveden pursuttua munuaisesta ulos paistettaessa inhottavan hyytelömäisiä ja keskellä oli sitkeä osa.Maku oli muuten mieto ja hyvä mutta se koostumus...) ja roskakaloihin (en tosin ole kuin haukea päässyt maistamaan koska kalatiskillä on huonosti vähemmän suosittuja kaloja, eikä minun pienessä päässäni ole koskaan välähtänyt idea esim. lahnan tai särjen tilaamisesta ennen kuin Sami Tallberg (yksi idolini) Glorian Ruoka&Viinissä ehdotti sitä.Sen luettuani olen odottanut pääseväni tilaamaan lahnaa Kauppahallin Mäkisen Tyttäriltä,joilla olen ohimennen jäänyt lahnaa kuolaamaan (tietysti silloin on pitänyt syödä vanhoja ruokia pois) ja silloin kun menin sitä ostamaan, joku lahna oli käynyt ostamassa sen lahnan
Lahnatilausidean sain lauantaina jolloin tietysti iski jo keskipäivällä ukkosmyrsky, jolloin en päässyt lahnaa tilaamaan,mutta maanantaina aion klo 9 olla ensimmäisinä Mäkisen Tyttärillä kärkkymässä lahnaa (en kai ilmaissut asiaa liian kaksimielisesti?)
   Kokkaamiseni on intialais-japanilais-kiinalaista maustamista ja mahdollisimman paljon kotimaisia- ja luomuraaka-aineita fuusiokeittiötä myötäillen.Joskus perheenikin syö ruokiani jolloin maustamista täytyy rajoittaa ja sisäelimet ja roskakalat ovat poissuljettuja.
   Minulla on myös jonkinlainen täysjyväfetissi.Pastaakin olen ehtinyt täysjyvärukiista ja -vehnästä vääntämään mikä ei ole huonon leipoutuvuuden vuoksi niitä maailman kivoimpia asioita tehdä.
   Ruokabloggaajista idolini on äijäruokaa-blogin Ari Makela www.aijaruokaa.blogspot.com.